Jos indie-elokuvat kiehtovat sinua tai jos haluaisit tietää niistä lisää, olet tullut oikean sivuston pariin! Jos et vielä tiedä, mitä indie-elokuvat ovat, ei sekään haittaa, sillä me aloitamme indie-elokuviin tutustumisen aivan ruohonjuuritasolta kertomalla aivan ensimmäiseksi mitä termillä indie oikeastaan tarkoitetaan. Toivomme, että viihdyt indie-aiheisten artikkeleidemme parissa ja että ne inspiroivat sinua tutustumaan näihin pienen budjetin elokuviin, joiden joukosta löytyy suoranaisia helmiä!

Indie A:sta Ö:hön

Sivustomme kertoo perusteellisesti mitä indie-termi tarkoittaa ja miten tämän periaatteen toteuttaminen näkyy elokuvamaailmassa. Nyt ei siis puhuta elokuvista, joita tähdittäisivät suuret tähdet, kuten Bratt Pitt tai Angelina Jolie. Nyt puhutaan pienellä budjetilla ja työryhmällä toteutetuista elokuvista, joiden joukosta saattaa kuitenkin löytyä todellisia helmiä, jos niille vain uskaltaa antaa mahdollisuuden. Indie-elokuvat saattavat innostua käsittelemään sellaisiakin aiheita, jotka mainstream-elokuvissa harvoin pääsevät esiin.

Usein indie-elokuvissa parodioidaan jotakin tiettyä asiaa, kuten vaikkapa pokerimaailmaa tai amerikkalaista kilpailuyhteiskuntaa. Osuva ja uppoava parodia voi parhaimmillaan saada katsojan ajattelemaan elokuvan teemoja siten, että ne pyörivät hänen mielessään vielä pitkään elokuvan katsomisen jälkeenkin. Parhaimmillaan indie-elokuvat toimivatkin inspiraation ja uudenlaisen ajattelun lähteinä, eikä näitä pienen budjetin elokuvia pitäisikään aliarvioida. Joskus on käynyt niinkin, että indie-elokuva on onnistunut jopa kahmimaan arvostettuja palkintoja, vaikka sen tavoite ei alun perin välttämättä edes ollut saavuttaa suurta suosiota.

Indie-elokuvasuosituksia

Sivustomme tarjoaa sinulle indie-elokuvasuosituksia. Esittelemme esimerkiksi Rakkautta New Yorkissa -nimisen indie-elokuvan, jonka puitteet luo romanttinen New York. Myös pokerifaneille sivustoltamme löytyy indie-elokuvasuositus Hitting the Nuts -elokuvan myötä. Tässä elokuvassa pokerimaailmaa parodioidaan oikein kunnolla, joten jos olet pokerifani, valmistaudu nauramaan itsellesi.

Jos indie-elokuvien maailma on sinulle vielä vieras, mutta haluaisit silti antaa sille mahdollisuuden, kannattaa napata suosituksistamme talteen sinua eniten kiinnostavat vaihtoehdot. Esittelemme mielenkiintoisia katselukokemusehdotuksia hyvin monipuolisiin teemoihin liittyen.